Vuoden 2024 Power Cupin paikallisesta järjestämisestä vastaa joensuulainen lentopalloilun erikoisseura Joen Juju Ry. Yksin tämän koon tapahtumaa ei kuitenkaan voida järjestää, vaan mukana talkoilemassa on myös muita seuroja yli lajirajojen. Tällä kertaa esitellään kuitenkin millainen seura tämän vuoden tapahtuman takana vaikuttaa.
Joen Juju on vuonna 2012 perustettu lentopalloilun erikoisseura, joka tarjoaa pelaajapolun F-junioreista aina naisten 1-sarjan edustusjoukkueeseen saakka. Tavoitteena seuralla on tarjota laadukasta valmennusta kaikissa ikäluokissa, sekä tarjota mukava harrastus koko perheelle. Lajillisesti tavoitteena on erityisesti nuorten pelaajien kasvattaminen juniorijoukkueista kohti aikuisten sarjoja.
Missiona seuralla on ”Lentopallo alkaa pallokerhosta. Kasvatamme lentopallon pelaajia harjoittelemalla ja pelaamalla joukkueena. Panostamme taitaviin ja osaaviin valmentajiin. Mahdollistamme perheen yhteisen harrastuksen. Arvostus ansaitaan.”
Juju on verrattain nuori seura, mutta Pohjois-Karjalaisen lentopallotekemisen juuret yltävät paljon syvemmälle. Seura perustettiin vuonna 2012 täyttämään tyhjää tilaa, joka Joensuun Prihojen toiminnan loppumisen jälkeen oli jäänyt. Melko nopeasti toiminta kehittyi juniorijoukkueiden lisäksi aikuisten sarjatasolle. Jo vuonna 2013 Juju perusti ensimmäisen naisten sarjan joukkueen 2-sarjaa, jossa se ehti pelata vain neljä vuotta ennen sarjatason nousua. Vuonna 2017 joensuulaisjoukkue nousi naisten 1-sarjaan ja nykyään Juju on vakiinnuttanut paikkansa sarjassa. Kuluneiden kausien työ huipentui ehdottomasti vuoden 2023 kevään 1-sarja mestaruuteen ja liigan karsintapeleihin.
Vuosittain edustusjoukkueen mukana on ollut oman seuran kasvatteja, jotka ovat kulkeneet pelaajapolun Jujun juniorista aina edustusjoukkueeseen asti. Voidaan siis olettaa, että seurassa tehdään asioita oikein, kun saadaan omasta seurasta junioreita ja jatkuvuutta aikuisten sarjoihin. Kehittyvän junioritoiminnan lisäksi paikallisuus ja vahva talkoohenki ovat leimallisia seuran toiminnassa. Johtokunnan määrätietoisen työskentelyn myötä suunnitelmallisuus on lisääntynyt seurassa vuosien varrella ja nykyisin seura on Pohjois-Karjalan suurin lentopalloseura.